Ajankohtaista

Korona tiedote 28.12-24.1.22

Julkaistu 27.12.2021

Arvoisa asiakkaamme,

Etelä-Suomen Aluehallintovirasto antoi päätöksen, että mm. yksityiset kuntokeskukset joutuvat sulkemaan ovensa, mutta SAAMME saa olla auki erikoisjärjestelyin myös vallitsevassa tilanteessa, mutta tarvitsemme sinulta, asiakkaamme, nyt huolellisuutta sekä ymmärrystä. Olemme tehneet paljon töitä mahdollistaaksemme sinun, rakkaan asiakkaamme, liikuttamisen. Asiakkuutesi ja liikkumisesi on meille kaikkein tärkein asia, ja siksi olemme tehneet kaikkemme, jotta voisimme tarjota palvelumme sinulle myös vallitsevan, haastavan tilanteen aikana.

Jotta saamme pysyä avoinna, tulee meidän tehdä seuraavat järjestelyt:

Aluehallintovirasto (AVI) on linjannut, että kuntokeskuksemme eri osioissa (ylä ja alakerta) saa olla maksimissaan yksi asiakas kerrallaan/perhe/ tai ystäväpiiri (max viisi henkilöä tai talous. Meidän tulee pitää huoli siitä, että muita ihmistä ei ole samassa tilassa missään tilanteessa.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että ryhmäliikuntatunnit suoritetaan Heltin kautta. Teemme yhteistyötä Fit Niittykummun kanssa ja heidän ryhmäliikuntatunnit on käytettävissä. Yläkerran Kardiotilassa saa olla maksimissaan 1 henkilö/perhe/sama talous henkilöä kerrallaan, alakerran kuntosalilla yksi henkilö/perhe/talous. Seuraamme varausjärjestelmää ja henkilökuntamme päivystää salilla varmistaakseen, että sääntöjä noudatetaan ja kaikilla on turvallinen ympäristö harjoitella. GymPlus-järjestelmä mahdollistaa reaaliaikaisen kävijämäärien seurannan ja suosittelemmekin asiakkaitamme tarkistamaan treenaajien määrän ennen kuntosalille saapumista verkkosivuiltamme. 

Ohjeistamme ja kannustamme asiakkaitamme pitämään huolta hygieniasta sekä turvaväleistä ja näitä ohjeita on ehdottoman tärkeää noudattaa! Ohjeet löydät keskuksen aulasta. Tehdäänhän saumatonta yhteistyötä, jotta saamme pitää kuntosalin auki jatkossakin. Teemme kaikkemme asiakkaidemme eteen ja tänä vuonna on kuntokeskukseemme asennettu valokatalyysipinnoite, joka tuhoaa tehokkaasti bakteerit sekä virukset ja nostaa Fit Viherlaakson hygieniatason uudelle tasolle.
Kuntosalimme on kiinni 28.12-24.1.2021

Tarjoamme kaikille asiakkaillemme veloituksetta myös mahdollisuuden osallistua ryhmäliikuntatunneille etänä livestreamin välityksellä. Ohjeet livetunneille osallistumiseen löydät täältä. 

Haluamme painottaa, että tilanne on meille hyvin haastava ja virastojen viestintä sekavaa sekä epävarmaa. Emme voi olla varmoja, tuleeko tilanteeseen nopeitakin muutoksia, mutta teemme joka päivä parhaamme sinun hyväksesi. Tiedotamme asiakkaitamme mahdollisista muutoksista mm. sosiaalisen median sekä uutiskirjeiden välityksellä. 

Myös taloudellisesti tilanne on vähintään yhtä haastava kuin viime keväänä, ja siksi pyydämme sinulta ymmärrystä ja tukea. Asiakkaidemme jäsenmaksut ovat ainut keskuksemme tulonlähde ja rajoituksista huolimatta kiinteät kulumme, esimerkiksi vuokrat, pysyvät samoina. Siksi kiitämme jo etukäteen, että maksat jäsenmaksusi eräpäivään mennessä.

Jokainen asiakkuus on meille tärkeä, sillä vain taloudellisesti vakaa kuntokeskus voi taata turvallisen ympäristön henkilöstölleen ja tuottaa upeita liikuntahetkiä asiakkailleen myös tulevaisuudessa. Tämän vuoksi pyytäisimme sinua harkitsemaan seuraavia asioita:

1. Jos mietit asiakkuutesi lopettamista, älä tee sitä, vaan ole yhteydessä henkilökuntaamme ja etsitään yhdessä ratkaisu liikuntasi jatkumiselle.

2. Jos mietit asiakkuutesi tauottamista vallitsevan tilanteen johdosta, älä tee sitä, vaan anna tukesi keskukselle ja ota meidän online-palvelumme käyttöön.

3. Jos mietit liikuntaharrastuksen aloittamista, ole meihin yhteydessä. Kerromme, miksi olemme alueemme paras ja turvallisin kuntokeskus.

4. Jos koet, ettet saa harrastuksestasi riittävästi irti yksin, ota yhteys Personal Traineriimme. Personal Trainerin kanssa voit harjoitella halutessasi myös etänä web-kameran välityksellä tai ulkona.

 

Ystävällisin terveisin,

Marko, yrittäjä sekä Fit Viherlaakson henklökunta. 

 

 

Ajankohtaista

Uutinen

Korona tiedote 28.12-24.1.22

Lue lisää »
Uutinen

28.12-24.1.22 välisenä aikana Live Stream tunnit Veloituksetta!

Lue lisää »
Uutinen

Aloita treenit valmentajan kanssa – hyödynnä Personal Trainer -tarjouksemme!

Lue lisää »
Uutinen

Ryhmaliikunnan livestriimi-muutokset

Lue lisää »
Uutinen

Tutustu veloituksetta

Lue lisää »

Ole Fit

Viherlaakso

Viherlaaksontie 2
02710 Espoo

viherlaakso@ole.fit